sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Jouko Kajanoja (Vas.)

1) Puolustan kaupunkimetsiä. Ollessani työssä kaupunkisuunnitteluvirastossa tein yhdessä useimpien työtovereideni kanssa johdonmukaisesti työtä Helsingin viheralueiden säilyttämiseksi. Osittain saimme tuloksia ja osittain kärsimme takaiskuja. Jatkoin samaa linjaa ollessani kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen. Se ei suinkaan ollut aina helppoa, sillä vastassa olivat vahvat voimat. Teimme vertailuja muihin Euroopan kaupunkeihin ja varmaan monille yllätykseksi saatoimme todeta, että Helsingin seudun keskeisillä alueilla oli suhteellisen vähän aitoja viheralueita. Luonnollisesti jatkan samalla linjalla.

2) Kannatan. Perustelin edellä. Tarvitaan kansan ääntä, sillä vastassa ovat vahvat voimat, joita ajaa lähinnä pyrkimys hyötyä rakennusoikeudesta.

3) Olen lähidemokratian ja kansanäänestysten kannattaja. Syyt ovat hyvin periaatteellisia. Yhteisiä asioita ratkottaessa tulee mahdollisimman huolellisesti kuunnella kaikkien niiden käsityksiä, joita yhteiset asiat koskevat. Vain se voi olla oikeudenmukaisten ratkaisujen perusta. Toisten puolesta puhuminen sisältää aina suuren vaaran.

Ei kommentteja: