torstai 25. syyskuuta 2008

Juha Matti Holopainen (Kesk.)

1) Olen syntynyt vuonna 1960 Helsingin Paloheinään ja asun samassa paikassa edelleen. Olen koko elämäni saanut nauttia Haltialan metsistä ja Tuomarinkylän kartanon pelloista. Olen nähnyt kaikki peltojen rakentamiset ja keskuspuiston pilkkomiset ja nakertamiset. Olen ollut perustamassa Keskuspuiston Keskusta -yhdistystä puolustamaan näitä alueita.

2) Kannatan kaikkia sellaisia toimenpiteitä, joilla kaupunkimetsien olemassaoloon vaikutetaan. Olen puolustanut Keskuspuiston ja Helsingin metsä- sekä peltoalueiden säilyttämistä ja koskemattomuutta myös aiemmissa eduskuntavaalikampanjoissani. Asun tällä alueella ja käymme päivittäin koiramme kanssa lenkillä metsäpoluilla ja metsäteillä sekä pelloilla.

3) Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista. Lähidemokratian vahvistamisella saamme myös vahvistettua yleistä kiinnostusta poliittiseen vaikuttamiseen. Tämä on kannatettava asia. Poliittiset päättäjät eivät saa etääntyä normaalista arkipäivästä. Helsinkiä on johdettu jo pitkän aikaa samojen puolueiden voimin. Nyt on aika huomata, kuinka voimme vaikuttaa kaupunkimetsien ja peltojen säilyttämiseksi uusin ajatuksin. Tähän on mahdollisuus keskustalaisella syntyperäisellä helsinkiläisellä.

Ei kommentteja: