tiistai 23. syyskuuta 2008

Jaakko Vasankari (Vas.)

1) Virkeässä kaupungissa on sekä tiheästi rakennettuja kerrostaloja että laajoja rentoutumisalueita joko puistoina tai metsinä. Myllypuron, Kontulan ja Vesalan metsät ovat jääneet itselleni mieleen ajoilta jolloin asuin Kontulassa. Tämä tulisi ottaa huomioon myös silloin kun kaavoitetaan Sipoosta Helsinkiin liitettyä osiota.

2) Neuvoa-antavat kansanäänestykset ovat ihan kivoja keinoja ilmaista mielipidettä, mutta itse kannattaisin sitovia kansanäänestyksiä enkä pelkästään metsien suojeluun liittyen vaan oikeastaan kaikesta.

Pitäisin viehättävänä, jos Suomessa olisi mahdollista järjestää kansanäänestyksiä mistä tahansa asiasta, jolle löytyy riittävästi tukea ihmisten keskuudessa. Valtakunnallista rajaa voitaisiin pitää vaikka 10000:ssa nimessä, jotta vältyttäisiin "turhilta" äänestyksiltä, mutta en halua kuitenkaan tuon kynnyksen rajaa lyödä kiveen ainakaan tässä vaiheessa.

3) Kuten edellisessä vastauksessa käy ilmi, niin omaan poliittiseen agendaani kuuluu lähidemokratia. Unelma lähidemokratiasta on sellainen, jossa kaikki ovat kaupunginvaltuutettuja. Jokainen askel ja keino lisätä suoran demokratian välineitä nykyiseen järjestelmään on pelkästään haluttavaa.

Ei kommentteja: