perjantai 26. syyskuuta 2008

Miina Kajos (Vas.)

1) Olen jo ympäristölautakunnan jäsenenä ja varavaltuutettuna puolustanut lähimetsiä tekemilläni esityksillä ja käynyt niihin tutustumassa, mikäli ne eivät ole olleet minulle entuudestaan tuttuja. Asukkaiden tuki on tässä ollut korvaamatonta, sillä yksin kukaan päättäjä ei voi millään pysyä perillä kaikista asioista. Siispä toivon kaupunkimetsäliikkeen jatkavan ponnistelujaan.

Kaupunkimetsät ovat tärkeitä niin ympäristönsuojelullisista, terveydellisistä kuin sosiaalisistakin syistä.

2) Kannatan, mikäli äänestysvaihtoehdot saadaan ilmaistua niin yksiselitteisesti että kaikki varmasti ymmärtävät, mistä äänestetään. Pitäisi myös huolehtia, ettei tällaisen äänestyksen tulokseen vaikutettaisi maksullisella mainonnalla, sillä siihen ei kaupunkimetsäkeskustelun kaikilla osapuolilla ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia.

3) Haluan kaikin tavoin tehdä kansalaisvaikuttamista nykyistä helpommaksi ja kaventaa kuilua päättäjien ja muiden asukkaiden välillä. On nurinkurista, että osa päättäjistä tuntuu omaksuneen jonkinlaisen virkamiehen roolin, vaikka kyseessä ovat yhteisen kotikaupunkimme asiat.

Omalta osaltani olen edistänyt asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia tiedottamalla säännöllisesti kokouskuulumisista blogissani (www.miinakajos.net), tiedustelemalla ihmisten näkemyksiä ennen päätöksentekoa, osallistumalla asukatilaisuuksiin sekä olemalla tavoitettavissa myös vaalien välillä. En ihmettele ihmisten turhautumista politiikkaan, kun vaikutusmahdollisuudet koetaan syystäkin hankaliksi.

Lisää saa mielellään kysyä tarvittaessa.
Terveisin, Miina Kajos

Ei kommentteja: