maanantai 22. syyskuuta 2008

Ismo Kainulainen (SDP)

1. Metsiä ja rantoja on myös Helsingissä suojeltava. Tämän lisäksi esimerkiksi jokien ja purojen kunnostus tulisi ottaa näkyvämmin esille.

2. Kansanäänestyksessä tasapuolinen molempien vaihtoehtojen infon perille saaminen voi olla haastavaa. Lähtökohtaisestihan kaupunkilaisilla on oltava tietoa, miten äänestys tulee vaikuttamaan kaupungin kehitykseen ja miten tarpeen tullen voidaan perustellusti kantaa muuttaa. En kuitenkaan sulje pois kansanäänestystä.

3. Kannatan lähidemokratian vahvistamista. Minusta esimerkiksi kaupunginosavaltuustoja voisi Helsingissä hyvinkin pohtia. En laskisi neuvoa-antavan kansanäänestyksen rajaa, koska minusta se on niin järeä, valtuutettuja ja kaupungin johtoa ohjaava "työkalu", että sitä pitää käyttä harkiten.

Ei kommentteja: