keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Vesa-Matti Mäkinen (Kesk.)

1) Tärkeät luontoarvot tulee säilyttää, mutta samalla metsänhoidon tulee olla suunniteltua. Kestävällä tavalla hoidettu metsä antaa keuhkot kaupungille. En tiedä, mitä tarkalleen tarkoitatte hallitulla hoitamattomuudella. Jos se tarkoittaa sitä, ettei tuollaisesta metsästä voitaisi korjata käytännössä mitään, en kannata sitä. Puuston luontaisen rakenteen suosiminen samoin jää teidän tavoitteissanne vähän epämääräiseksi. Hallittu metsän uudistaminen ja taimikoiden ensiharvennus tulisi sallia. Eri-ikäinen ja erilainen metsäympäristö keskellä kaupunkia on mielestäni asia, joka saa ainakin minut viihtymään ja ulkoilemaan.

2) Periaatteessa kannatan. Mutta kysymyksenasettelu voi olla hankalaa. Kaikkihan melkein vastaisivat kysymykseen esim. luonnonmukainen metsän säilyttäminen vai ostoskeskuksen laajentaminen säilyttävänsä metsän.

3) Kannatan lähidemokratian lisäämistä, jos se voidaan toteuttaa edullisesti. Nykyinen 5 % vaatimus äänioikeutetuista on liian korkea. 1-3 % äänioikeutetuista voisi olla sopiva. 5 000 nimen pitää riittää, mutta 500 nimen ei ainakaan sellaisessa tapauksessa, että se koskee kaikkia kaupunkilaisia.

Ei kommentteja: