keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Jussi-Petteri Lappi (Helsinki-listat / SKP)

1) Vastaus:
Kyllä, kysymys kattaakin perusteluina kaiken oleellisen. Rakennusmaata todellakin löytyy muualta kuin viheralueista: satamilta vapautuvat alueet (Länsisatama, Sörnäinen), satamiin välillisesti liittyvät alueet (Keski-Pasila), lisäksi raideliikenneyhteyksien varressa on joutomaita tai toisarvoisessa käytössä olevaa maata vielä runsaasti, kantakaupunkiin voidaan rakentaa asuntoja konttoristuneisiin entisiin asuintaloihin ja ullakoille jne. Kaiken kaikkiaan olen viheralueiden puolustaja, niitä ei ole Helsingissä enää varaa nakertaa! Myös liialliset hoitotoimenpiteet ovat haitaksi: ei kaikkien viheralueiden tule olla puistoja, myös metsiä tarvitaan.

2) Vastaus:
Kyllä. Kansanäänestyksellä tuotaisiin helsinkiläisten mielipide päättäjien tietoisuuteen. Kansanäänestys olisi myös demokratiaa, ehdottomasti edellyttäen, että kuntapäättäjät sitten noudattavat äänestyksen tulosta.

3) Vastaus:
Lähidemokratian lisääminen on kaikin puolin välttämätöntä. Päätöksentekoon voitaisiin osallistua esimerkiksi kaupunginosittain (kaupunginosavaltuustot), jolloin kaupunginosien asukkaat voisivat päättää osittain varojen käytöstä oman asuinalueensa hyväksi. Kansanäänestysaloitteeseen vaadittavat 25 000 nimeä on kovan työn takana, joko prosenttiosuutta äänioikeutetuista tulisi laskea tai sitten toinen mahdollisuus korjata tilannetta olisi ottaa käyttöön pienempiä alueita (esim. kaupunginosat) koskevia kansanäänestyksiä, jolloin tietty valtuustokäsittelyyn riittäisi tietty prosenttiosuus kaupunginosan äänioikeutetuista. Kansanäänestyksessä kuntapäättäjien olisi lisäksi aina otettava huomioon äänestyksen tulos, ja toimittava sen mukaisesti.

Ei kommentteja: